Erkki Hiipakan muistolle, In Memoriam

Restaurointimestari Erkki Hiipakka jää muistoihin vahvana ja arvostettuna alan ammattilaisena. Erkki oli monessa mukana. Hän oli mukana myös, kun perustettiin Pohjalainen Rakennusperintö ry keväällä 2013 ja mukana, kun muodostettiin Pohjalaistaloverkosto syksyllä 2014. Verkostomuotoista rakennusperintöön ja pohjalaistaloihin liittyvää yritysyhteistyötä Erkki piti hyvin tarpeellisena ja hän kannustikin maakunnan osaajia lähtemään siihen mukaan. Itse hän pyrki eläkkeelle jäämisensä myötä vähentämään töiden määrää - vaikka lähtikin aina uudelleen yhtä kiinnostuneena tekemään kuntoarvioita ja antamaan ohjeita vanhojen rakennusten kunnostajille. 

Marraskuussa hän kertoi, että työt alkavat vähitellen helpottaa niin, että hän pääsee kohta enemmän mukaan yhdistystoimintaan. Sen sijaan tulikin suruviesti joulukuun kymmenentenä.

Erkki Hiipakan muistoa kunnioittaen julkaisen loppuvuonna 2013 hänestä tekemäni haastattelun: 

RESTAUROINTIMESTARI ERKKI HIIPAKKA

Erkki Hiipakka kommentoimassa sotilasvirkatalon kuntoa Janne Honkalalle
Ilmajoen Koskenkorvalla keväällä 2013

Polveileva tie kohti vanhojen rakennusten asiantuntijuutta

Nuorella miehellä ei armeijan jälkeen ollut tarkempia suunnitelmia. Ruotsissa sukuloimassa käydessä tarjoutui tilaisuus jäädä sinne töihin. Ruotsissa silkkitehtaalla oli huutava pula työntekijöistä ja sinne sai mennä saman tien. Työtä riitti niin paljon kuin jaksoi tehdä, ja palkka oli hyvä – Suomessa tuntipalkan taso oli niihin aikoihin 1,50 markkaa, kun Ruotsissa maksettiin 25 kruunua ja lisät päälle, eli siellä tienasi tunnissa lähes parikymmentä kertaa enemmän kuin Suomessa.

Ruotsista palattuaan Erkki oli vähällä ryhtyä poliisiksi, mutta Ylistarossa rakennettiin juuri uutta kunnantaloa ja kylänmies houkutteli sen sijaan rakennustyömaalle. Tuntipalkka oli 1,70  markkaa ja talvi oli erittäin kylmä. Työ oli lähinnä apupoikatyyppistä, mutta kaverin kanssa päätettiin käydä työvoimatoimistossa ilmoittautumassa kirvesmiehiksi. Seuraavana päivänä kaverukset saivatkin siirtyä betoniasemalle Seinäjoelle - eli oli käytävä ostamassa kirves, vasara ja nauloja.  Uusi työ oli pellittämistä, jossa oli uskallettava kiivetä maalarinkelkasta korkeisiin paikkoihin tekemään töitä. Parin kuukauden jälkeen firma siirsi seuraavaan kohteeseen ja Erkki varautui uusiin tehtäviin kyselemällä vanhoilta kirvesmiehiltä, miten töitä tehdään. Näin alkoi pitkäksi muodostuva ura rakennusalalla.

Muutama vuosi vierähti rakennustyömailla Seinäjoella. Hyvin nopeasti Erkki pääsi mittamieheksi – työurakoita tehtiin isoille firmoille, urakat sisälsivät kaikki työt, Erkistä tuli nokkamies ja hänelle tuli alaisia. Tässä vaiheessa rakennettiin mm. rivitaloja, Seinäjoen kauppaoppilaitos sekä toinen Koskenkorvan viinatehdas. Työoloissa oli kuitenkin yhtä sun toista, mikä alkoi tympäännyttää – rakennustyömaat olivat aravarahoitteisia, sääntöjen mukaan työmaat sai käynnistää vasta marraskuussa, jolloin kaivannot tehtiin räntäsateessa, jne. Mielessä pyöri halu siirtyä omakotitalotyyppisen rakentamisen pariin.

Uula-tuotteen perustaja Aito Uunila oli ostanut Nurmon Veneskoskelta vanhan hirsitalon, sai välikäden kautta Erkin nimen ja otti yhteyttä pyytäen tätä kunnostamaan talonsa. Siinä riitti yhdelle miehelle työtä talven yli, kun sai tehdä hitaammin ilman kiirettä. Sitten tuli Panu Kaila kuvioihin – Uunila kiersi maata maaliasioissa ja oli tullut tutuksi Kailan kanssa, ja alkoi tuottaa punamultamaalia. Erkki jutteli Kailan kanssa pitkään ja he tutustuivat toisiinsa. Kailan kehotuksesta Erkki laittoi lokakuuhun mennessä oman firman pystyyn, ja tilauksia alkoi tulla heti runsaasti mm. museoilta ja museoviraston välityksellä muista kohteista. Yrityksen perustamisen ja museovirastolta tulleiden tilausten kautta alkoi erikoistuminen vanhoihin rakennuksiin, joiden parissa työtä on riittänyt siitä lähtien –  vuodesta 1981 - runsain määrin. 

Ruotsissa karttui kielitaitoa, mistä on myöhemmin ollut paljon iloa myös rakennusperinteeseen liittyvissä tehtävissä kautta Suomen koko ruotsinkielisen rannikon ja Ahvenanmaan.  Kyky kommunikoida ruotsiksi on tärkeää näillä alueilla. Kielitaito on aina vahvuus, joka lisää työtilaisuuksia. Osaaminen ja hyvä maine tuovat tärkeitä kontakteja, joiden kautta voi avautua mahdollisuuksia arvokkaisiin työtilaisuuksiin. Kun asiakkaina on ollut kirkkohallitusta ja virastoja, kuntia ja seurakuntia, sekä vuorineuvosten kaltaisia yksityisiä tahoja jotka ovat pitäneet rakennustensa ammattitaitoista kunnostamista ja siihen kuuluvan laskun maksamista kunnia-asiana, ei laskutettu hinta ole koko uran aikana jäänyt kertaakaan saamatta. Mahdollisuus tehdä työtä oman yrityksen kautta on tekijä, joka on usein välttämätön työtilaisuuksien saamiseksi. Omassa yrityksessä puolestaan on hallittava kokonaisuudet ja palkattava väkeä, jonka osaamista voi ohjata ja jonka osaamiseen voi luottaa.                                                                                                                                                                                             

Paanukattomestariksi

Kerran Erkki oli virkamiehen kanssa Seurasaaren rakennuksia katsastamassa. Häneltä pyydettiin tarjousta alueelle siirretyn Karunan kirkon paanukaton uusimisesta. Siinä vaiheessa Erkki ”just tiäsi mikä on paanukatto”, mutta asia sovittiin ja paanukattoa mentiin tekemään. Paanukattoihin oli tutustuttava nopeasti ja niin Erkki teki – purettaessa näki, miten ne oli tehty. Samalla hän osasi katsoa missä oli vaurioita, mistä ne johtuivat, missä oli tehty virheitä ja miten virheet ja niistä johtuvat vauriot tuli korjata. Ensimmäisen hyvin tehdyn työmaan jälkeen tulivat paanukattokorjaukset vahvasti mukaan yrityksen palveluihin. Toiminta laajentui laajentumistaan, kun osaaminen tuli esiin oikeissa piireissä ja aina kirkkohallituksessa asti. Tänään Erkki Hiipakan nimi tulee esiin aina, kun kun paanukattotyömaille tarvitaan oikeaa henkilöä valvontatehtäviin.

Paanukattotyömailla Erkki tekee suunnitelmat, laatii tarvittavat asiapaperit ja hoitaa muita ”pienempiä töitä”, mm. paanukattotyömaiden valvojana.  

Toimenkuva työmaan valvojana

Porvoon kirkon työmaalla oli eri suunnittelija, mutta siellä Erkki valvoi työt puurakennevalvontaa myöten. Firma, joka siellä sai urakan ja jolle Erkki meni valvojaksi, tunsi hänen maineensa ja oli terävänä – työntekijät esiteltiin kokeneina hirsiveistäjinä. Erkki oli matkoilla juuri kun kyseinen firma aloitti työnsä. Sillä oli palkattuina kymmenen kirves- ja hirsimiestä. Erkki ehti paikalle vasta maanantaina ja kiersi katsomassa, mitä työmaalla oli siihen mennessä tehty. Meni sitten sanomaan vastaavalle mestarille, että kaikki on purettava ja aloitettava alusta. Tämä kieltäytyi. ”No kattotahan ny. Purkaasin vapaaehtoosesti, koska mistään ei sitten korvata jos jatkatta vaan, vaikka mä kiällän”. Niinpä päädyttiin purkamaan jo tehty työ. Yhä työmaalla näkyi mm. moottorisahoja, ja Erkki käski viedä ne ”vaikka jokehen, mutta täälä niitä ei käytetä”. Erkki halusi lisäksi tietää, missä nämä hirsityömiehet ovat ”veistotaitonsa” oppineet – osoittautui, että olivat olleet mm. Honkarakenteella kokoajina…  Sitten alettiin tehdä liitoksia käsityönä. Kun ne työmiesten mielestä olivat valmiita, Erkki kävi tuomitsemassa: ”Ei kelepaa, tee uuresta”. Vasta tämän jälkeen työväki alkoi uskoa, että valvoja on tosissaan, ja alkoi syntyä hyvää jälkeä.

Restaurointialan erikoisammattitutkintojen arvioijana ja restaurointimestarina

Restaurointialan erikoisammattitutkinnoissa Erkki on toiminut arvioijana kolmattakymmentä vuotta.  Tehtyään jo useamman vuoden arviointeja hän päätti itsekin kokeilla tutkinnon suorittamista. Siihen mennessä kisällitutkintoja oli arvioitu jo useita, mutta mestarin tutkinnon saaneita oli vasta 2-3 ennen Erkkiä vuonna 2003. Vieläkään niitä ei ole paljon yli viidentoista, koska tutkinto on vaativa – työnäytön on oltava vahva ja on osattava perustella täsmällisesti, miksi kukin työvaihe tehdään niin kuin se tehdään. 

Erkin oma näyttötyö oli suunnittelutehtävä, vanhan hirsitalon huolellinen dokumentointi ja sen korjaussuunnitelma ohjeistuksineen – laajana ja hyvin perusteltuna. 

Erkistä tuli restaurointikillan kunniajäsen vuonna 2008. Vuonna 2010 hän sai valkoisen apilan ritarin kunnianimen, joka tuli Klemetti-säätiön toimesta – Heikki Klemetti oli talonpoikaisen rakentamistavan suuri ihailija ja arvosti korkealle erityisesti talonpoikaisia kirkonrakentajia. 

Joitakin esimerkkejä tehdyistä töistä

•       Alvar Aallon suunnitteleman Suomi-paviljongin restaurointi Venetsiassa     suomalaisten arkkitehtiopiskelijoiden kouluttajana
•      Kolmen vanhan pohjalaistalon siirto Meilahden sairaalan lähelle syöpää sairastavien lasten ja heidän perheidensä asuinpaikaksi hoitojaksojen ajaksi. Vanhat hirsitalot valittiin rakennusmateriaaliksi niiden ongelmattoman asumisterveyden vuoksi                     
•       Kesälahden kellotapulin restaurointityön asiantuntijana ja kouluttajana. Työ palkittiin Europa Nostra restaurointialan palkinnolla, joka oli ensimmäinen Suomen saama ykköspalkinto
•          Tyrvään Pyhän Olavin kirkon paanukaton uusimistyö, minkä jälkeen kirkko tuhoutui tuhopoltossa. Talkoolaiset rakensivat kirkon ja katon uudelleen Erkiltä saamiensa oppien ollessa vielä tuoreessa muistissa
•           Kirkniemen kartanon restaurointi Lohjalla
•          UNESCO:n maailmanperintökohteessa Verlan tehdasmuseoalueen Patruunan pytingin kunnostus sekä alueen kunnossapitoon liittyvää koulutusta, suunnittelua, urakointia ja valvontatehtäviä

Europa Nostra –palkinto Kesälahden kellotapulin restaurointityöstä tuli juuri silloin, kun tunnettu italialainen poliitikko Silvio Berlusconi oli vastikään vieraillut Suomessa, tutustunut 1700-luvulla rakennettuun puukirkkoon, verrannut siitä Rooman taideaarteisiin ja sanonut, että suomalaiset puukirkot olisi Italiassa pyyhkäisty maan tasalle. Palkinto jaettiin Berlusconin kotimaassa Italiassa, ja tilaisuus oli näyttävä – koko kaupungilla oli vapaapäivä, koululaiset ja päiväkotilapset heiluttivat katujen varsilla eri maiden lippuja, ja itse palkinnon luovutti Hänen Kuninkaallinen Korkeutensa Infanta Dona Pilar de Borbon. Europa Nostran ykkössijaa ei olisi annettu Berlusconin kuvailemalle purkukohteelle. Sellainen voidaan myöntää ainoastaan merkittävälle arvokohteelle, jonka kunnostus on tehty esimerkillisesti, oikein ja kunnolla. Nyt se myönnettiin suomalaiselle puukirkolle ja Erkki Hiipakalle kunnostustyön tekijänä. 

Homma jatkuu

Työnteko on jatkunut eläkkeelle asti, koska kysyntää riittää, eikä Erkillä ole aikomustakaan lopettaa niin kauan kuin terveyttä riittää. ”Koko ikänsä kun on matkustanu, tulis kipiäksi jos jäis kotia”. Konsultoinnit ovat tulleet toimenkuvaan lähinnä viime vuosien aikana – niitä Erkki tekee laidasta laitaan. Arvorakennusten osalta hän tekee kuntotutkimuksia museoille, kartanoille ja kirkoille. Arkkitehtien suunnittelemille ja rakennuttamille kohteille hän ei tee kuntotutkimuksia. Viime vuoden aikana on tullut pitkälti toistakymmentä tilausta arvioimaan vanhojen pohjalaistalojen kuntoa.

Lapualla myynnissä oleva vanha Alanurmon koulu on yksi niistä viimeaikaisista kohteista, joita Erkki on käynyt katsomassa. Alustavan arvion mukaan rakennuksen kunto on hyvä ja hänellä on selkeä käsitys siitä, mistä päälle päin näkymättömiä vaurioita saattaa löytyä. Syntyykö koulusta kauppoja vai saako se pysyä paikallaan, se jää nähtäväksi. Erkin mielipide on, että rakennuksen tulisi pysyä paikallaan. Jos purkamisen ainoana syynä on, että tilalle pitäisi saada rivitalo tai että niin suuren rakennuksen ottaminen uuteen käyttöön on hankalaa, hyvä ajatus olisi muuttaa se 2-3 perheen kodiksi. Villa Nybackan, joka siirrettiin Helsingissä pois presidentin uuden virka-asunnon alta, osti kolme perhettä yhdessä omaksi kodikseen. Siirtotyö oli Erkin toteuttama, ja siinä käytettiin uudelleen lähes kaikki siirrettävissä oleva rakennusmateriaali peltikattoa ja purueristeitä lukuun ottamatta.

Alan tulevaisuudennäkymät

Päällimmäisenä näkyy, että tarve tekijöistä kasvaa koko ajan, ja vauhdilla. Huolestuttavaa on, että osaavat tekijät vähenevät samaan tahtiin. Kisälli-mestari -systeemi ei ole enää toiminnassa, ja se tulisi saada takaisin. Esimerkiksi paanukattoasioissa löytyy enää kaksi hyvin osaavaa yrittäjää – niiden rinnalla markkinoille pyrkivät paikalliset rakennusliikkeet, joilla ei ole tarpeellista osaamista. Tällaisissa kohteissa on tiedettävä ehdottomasti, miten työ pitää tehdä. Tarvittaisiin vähintään asiasta perillä olevia konsultteja, jotka pystyisivät ohjaamaan työn toteuttajia.                                                                                                                                                                                              

Restaurointikisällejä koulutetaan vielä Itä- ja Pohjois-Suomessa, mm. Oulussa ja Rovaniemellä. Vaikka hyväksyttyjä tutkintoja tulee, alalle töihin lähtee kuitenkin vain 3-4 kymmenestä tutkinnon suorittaneesta, jos sitäkään. Lisäksi koulutukset on sidottu työttömyyspäivärahoihin – että pääsisi koulutukseen, olisi oltava ensin työtön. Huono tapa hakeutua kurssille on myös, että sinne on hakeuduttava päivärahan menettämisen pelossa – näin koulutetaan niitä joita asia ei kiinnosta, kun taas ne joita asia kiinnostaa, eivät koulutukseen pääse.

Erkin omalla yrityksellä on ainakin neljä jatkajayritystä, joiden perustajat ovat aikaisemmin olleet hänellä töissä. Paljon on myös hyviä työntekijöitä, jotka eivät syystä tai toisesta perusta omaa yritystä. Kynnyksenä ovat maksuvelvoitteet, monimutkaisilta tuntuvat kirjanpidolliset tehtävät sun muut – kunnon kirvesmiestä harvoin kiinnostaa oman yrityksen perustaminen. Tämän vuoksi kaivattaisiin palvelua yksittäisille työntekijöille, ettei heidän itsensä tarvitsisi hoitaa kaikkia mahdollisia yritystoiminnan edellyttämiä paperitöitä. Myös kotitalousvähennyksen hyödyntäminen edellyttää paperinpyöritysruljanssia – moni päättää, että töitä on helpompi tehdä pimeästi.

”Raha on Etelä-Suames. Siälä vanhojen talojen kunnostamisen buumi on kestäny jo parikymmentä vuatta. Naiset on siinä asias aktiivisia – äijät tuloo peräs, kun eivät uskalla vastustaa”.