Verkoston jäsenten tarinat: Rakennus Luoma Oy:n yrittäjät kertovat

HIRRENVEISTÄJIÄ VIIDENNESSÄ POLVESSA

Toni ja Taneli ovat hirrenveistäjiä viidennessä polvessa. Löytyi nimittäin sukututkimuksen kautta vielä yksi polvi lisää! Vähän vaikuttaa siltä, että seuraavastakin polvesta voisi löytyä työlle jatkajia - ainakin Tanelin viisivuotias poika harkitsee asiaa, kun sitä häneltä tiedustellaan. Miltä se tuntuu, pitkä osaamisen perinne suvussa?  "Mukavaltahan se tuntuu", sanoo Taneli hymyillen. "Olisi sääli jättää jatkamatta työtä, kun se on siirtynyt isiltä pojille jo niin pitkään! Käsin toteuttaminen on palkitsevin osa työn tekemisessä. Se on jatkumoa ja perustuu haluun säilyttää perinteinen ammattitaito."

ERIKOISTUMISEN MYÖTÄ ON LÖYTYNYT OMA ASIAKASKUNTA

Ensin serkukset tekivät monipuolisia kirvesmiestöitä. Toni oli kulkenut isänsä mukana myös hirsihommissa. Vuodesta 2005 lähtien mielessä alkoi pyöriä, että olisi mahdollisuuksia ryhtyä tekemään hirrestä uudisrakennuksia ja kehittämään jotain omaa ja uutta. Pohjalaistalot olivat mielessä jo siinä vaiheessa, kertoo Toni.  ”Periaatteena tehdä talo jossa on hyvä sisäilma ja joka on tyyliltään sellainen  mikä vain paranee vanhetessaan.” Näiden ajatusten tuotoksena rakennettiin oma pohjalaistalo Alajärven Paalijärvelle.

Itselle rakennettu uusi pohjalaistalo Alajärvellä.
Kuva: Viivi Luoma, blogista http://pohjalaistaunelmaa.blogspot.fi/

Seinäjoella Kitinojan perinnekylässä alkoi tapahtua, kun siellä tuotettiin perinteisten pohjalaistalojen rakennustapaohje. Rakennustapaohjeistuksen on tehnyt pohjalaistalot tunteva arkkitehti Gunilla Lång-Kivilinna ja siinä on selvitetty perinteisten pohjalaistalojen niitä mittoja, piirteitä ja ominaisuuksia, jotka täytyy tunnistaa ja omaksua, että pystyy tuottamaan alkuperäisille esikuville uskollisia uusia, mutta aidosti perinteistä paikallista rakentamisen tapaa jatkavia pohjalaistaloja.

"Asiakkaamme halusi rakentaa hirsitalon perinnekylään. Suunnittelijamme Leo Luoma piirsi asiakkaan toiveiden mukaisen mallin ja piirustuksia tehtäessä oltiin vuorovaikutuksessa asiantuntijoiden kanssa, hiottiin tärkeitä yksityiskohtia ja haettiin tarkkuutta mittasuhteisiin, kattokaltevuuksiin, aukotusten sijainteihin ja muihin tekijöihin, joiden yhteisvaikutuksesta syntyy sellaista aitoutta mitä ei saa, jos tekee vähän sinne päin- tai musta tuntuu -periaatteella". Tiedon ja taidon yhdistämisestä on kilpailuetua - tässä vietiin arkkitehdin tutkimustietoa käytännön tuotekehitykseen ja tuloksena on taloja, joissa termi `perinne´ ei ole pelkkä markkinointijippo vaan idean ydin ja sielu.

"Internetsivuiltamme löytyy muutamia pohjalaistaloesimerkkejä.  Asiakkailla on useimmiten aina jokin oma juttu, jolla he haluavat hieman muokata tyyliä", lisää Toni. "Joku haluaa isompia ikkunoita, ja silloin viedään talon mallia enemmän `kansakoulumaiseksi´. Joku haluaa muutella mittoja enemmänkin - silloin tehdään mitä asiakas toivoo. Perinteisessä hirsirakentamisessa kyse on joka tapauksessa aina siitä, että käytetään perinteisiä tekniikoita ja huolehditaan siitä, että kaikki materiaalit ovat luonnonmukaisia - muovittomia, liimattomia ja lisäaineettomia. Terveellisyys on perinteisissä ratkaisuissa tärkeä ulottuvuus, joka ihmisiä nyt kiinnostaa erityisesti". 

     

Viime vuonna 2016 tehtiin Pohjois-Pohjanmaalle pohjalaistalo, joka oli melkein kaksfooninkinen, jonkin verran vaille. Nyt ollaan menossa Raumalle, jossa vanhan palaneen talon tilalle tehdään hirrestä uusi samanlainen. Suunnittelussa mukana oleva arkkitehti on vanhasta Raumasta ja hän on tuonut suunnitteluun Rauman paikallista rakennuskulttuuria. "Seinien korkeutta pudotettiin, koska raumalaistalot eivät ole yhtä korkeita kuin pohjalaistalot. Ikkunoita tulee tasaisiin riveihin sielläkin, mutta säätöä tehdään paikallisten tyylipiirteiden mukaan niin, että mm. räystäistä ja muista yksityiskohdista tulee raumalaiseen ympäristöön kuuluvia", kertoo Taneli. Se on hienoa - sillä Suomen eri kolkilla rakentamisen perinteissä ja tyyleissä on eroja, ja on hyvä että ne näkyvät. Juuri niihin perustuu alueellinen omaleimaisuus ja eri alueille tyypillinen oma rakennuskulttuuri. Kun uudisrakentaja haluaa vaikuttaa oman asuinseutunsa kulttuuriperinnön säilymiseen, silloin malli haetaan oman alueen vanhoista rakennuksista.    

KIIRETTÄ PITÄÄ

Taneli ja Toni Luoma, viidennen polven pohjalaiset hirrenveistäjät

"Teemmehän me myös kengityksiä ja kiviperustuksia - ja kaikkia muita rakennustöitä, jos ei perinnerakentamisen puolella satu olemaan kysyntää. Nyt on. Kyselyjä perinteisistä taloista tulee paljon", kertoo Taneli. Toni jatkaa: "Olemme laskeneet, että nykyisellään ehdimme tehdä neljä taloa vuodessa. Jossain tulee raja vastaan, mutta tarkoitus on lähitulevaisuudessa ottaa töihin kolmaskin tekijä koulutettavaksi. Ihan pystymetsästä ei voi uutta tekijää ottaa, vaan täytyy löytää sellainen joka ymmärtää, mistä perinnerakentamisessa on kyse ja joka olisi samalla aaltopituudella näissä asioissa. Halliin saadaan pikapuoliin siltanostimet, mikä myös helpottaa työskentelyä jatkossa. Omaa lovettua nurkkamalliakin on kehitetty, se sopii pohjalaistaloihin. Samanlaista ei ole tullut vastaan vielä missään. Vaikka puu kuivuu ja elää, nurkkaa pystyy tilkitsemään. Kehitystyötäkin on siis tehty. Käsin ei juuri monimutkaisempaa nurkkaa pysty tekemään", kertoo Toni tyytyväisenä.  

PIONEERITYÖN ONGELMIA JA VALTTEJA

"Asiakasta autetaan aina niin pitkälle, että on vähintään katto päällä. Käytännössä toimitaan lisäksi vähän kuin yleisenä tietopankkina ja annetaan neuvoja milloin missäkin asiassa. Ihmisillä on kova tiedon tarve. Sitä ei löydy tämän päivän rakentamisen normien seasta. Rakennuslupaviranomaisten ja rakennustarkastuksen puolella  ei läheskään aina tunneta perinteisiä ratkaisuja ja haluttaisiin joskus mieluummin kieltää ne heti kättelyssä sen sijaan, että oltaisiin valmiita perehtymään ja ymmärtämään, miten ne toimivat. Ne ovat yhtä toimivia - monessa tapauksessa parempia - kuin tämän päivän standardiratkaisut, mutta teollisen tuotannon myötä vieraiksi muuttuneita. Siksikin neuvonnasta on muodostunut osa työnkuvaa. Mitä enemmän kertyy esimerkkikohteita, sen sujuvammaksi homma vähitellen muuttuu. Toivomme että rakennusmääräyksiä ei kiristetä valtavirtateollisuuden hyväksi niin, ettei samoihin energiansäästötavoitteisiin enää voida pyrkiä vaihtoehtoisilla ratkaisuilla". 

     

"Tarjoamamme kokonaisuus poikkeaa teollisesta rakentamisesta ja niitä ei näin ollen tule suoraan vertailla keskenään. Hirsitalon elinkaari on moninkertainen verrattuna nykyajan rakennusmateriaaleilla rakennettuihin taloihin. Mm. ylimitoitettujen energiamääräysten vuoksi rakennuskustannukset nousevat jatkuvasti. Ihmisillä on usein tietämättömyyttä nykypäivän rakennuskustannusten tasosta.  Haasteita tulee, jos asiakas ilmoittaa budjetikseen 200.000 € ja haluaa sillä hinnalla sekä tontin että valmiin talon. Jo ihan tavallinen elementeistä tehty pakettitalokin maksaa yli tuon hinnan. Aidon hirsitalon rakentaminen on hieman kalliimpaa jo siitäkin syystä että rakennettavat neliömäärät ovat yleensä suurempia. Kuten muussakin rakentamisessa, kokonaiskustannuksia saa alaspäin, jos pystyy tekemään jotain myös itse. Silläkin on merkitystä, mistä tarvitsemansa materiaalit hankkii. Moni perinteisen talon uudisrakentaja käyttää kierrätyslöytöjä, kuten vanhoja tiiliä, kaakeliuuneja, helloja ja väliovia - tai esimerkiksi tekee maaleja ja kalusteita itse. Eräs asiakas totesi että: Kyllähän se tässä vaiheessa vähän kirpaisee, mutta kun talo on vielä 150 vuodenkin kuluttua pystyssä, silloin siitä on riittänyt nautittavaa vielä monille muillekin kuin minulle itselleni.  Sisäilma- ja homeongelmat lisäävät perinnerakentamisen kysyntää, ja pohjalaisuus sekä perinteiset mallit lisäävät kiinnostusta. Pohjalaistalo on mahtava tuote myydä. Siinä ei tarvitse kikkailla. On pellavaa, on hirttä - on yksinkertainen ja satojen vuosien ajalta hyväksi todettu toimiva rakenne."  

Mihin ollaan menossa? "No eteenpäin ollaan menossa, ainakin kysynnästä päätellen", hymyilee Taneli. "Pois ei olla jäämässä, tämä on nyt kokonaisuutena sitä mitä on ajateltukin. Joskus on ollut puhetta, että keskittyisimme ihan kouluttamiseen perinnerakentamisen ja hirsirakentamisen alalla. Alan koulutushan on nyt karsittu ihan minimiin! Toiveena on, että voimme tulevaisuudessa sekä kouluttaa porukkaa että kasvaa yrityksenä", tuumivat serkukset yksimielisinä. 

Verkoston jäsenten tarinat; Orismalan puunjalostus - Maria ja Antti Konttas

PIHAPIIRI PIKKUISEN ORISMALANJOEN RANNASSA

Marian ja Antin pihapiirillä on kokoa! Toisella puolella on perheen koti, ja toisella puolella puunjalostustoiminta - sekä vaikuttavan komea vanha pohjalaistalo! Päädyssä näkyy vuosiluku 1845, ja tuvan vieressä olevan piharadin reunimmaisen oven päällä näyttää olevan vuosiluku, joka ilmoittaa rakennuksen olevan aina vuodelta 1754 saakka.

Marian paappa Jaakko osti tilan aikoinaan, kun lapsettomaksi jäänyt Katilan pariskunta sitä hänelle ehdotti.  Sukupolvenvaihdoksessa 1960-luvun lopulla Marian vanhemmat Heikki ja Pirjo siirtyivät tilan omistajiksi ja rakensivat uuden talon 1972. "Sittemmin vanha päärakennus on toiminut mitä erilaisimpien tilaisuuksien pitopaikkana - serkut ja sisarukset ovat kokoontumisen merkeissä järjestäneet siellä muutamana kesänä kirpputori- ja kahvilatoimintaa, onpa siellä pidetty viikinkijuhliakin ja järjestetty lähipiirin syntymäpäiviä ja häitä", Maria kertoo. "Myös meidän häämme pidettiin omassa pihapiirissä: itse tilaisuus oli höyläämön puolella ja kahvitus vanhassa tuvassa!" 

"Joka vuosi siellä tehdään perinteiset siivoukset kesäksi", kertoo Maria. "Kivijalkaa on uusittu ja hyvä katto on päällä. Mutta jos sitä ihan asuinkäyttöön haluaisi joskus kunnostaa, täytyisi tunkata nurkista ja korjailla kivijalkaa lisää ja tehdä yhtä sun toista muutakin toimenpidettä", lisää Antti. "Mitään isoja remontteja siihen ei ole koskaan tehty, se on varsin perinteinen ja siistissä kunnossa".

MONIPUOLISTA MAASEUTUYRITTÄJYYTTÄ

Entiseen navettaan tehdyssä höyläämössä on erinomaiset tilat
puunjalostustoimintaa varten

Vuonna 2009 tehtiin tuorein sukupolvenvaihdos, jolloin tila tuli Marialle ja Antille. Marian vanhemmat olivat aloittaneet höyläämötoiminnan 2000-luvun alussa. Siellä tehdään perinteisiä katto- , jalka- ja karmilistoja, joille on parhaiten kysyntää nykyään. "Vanhojen talojen kunnostajat ostavat niitä sitä mukaa kun heillä kunnostus etenee, joskus huone kerrallaan. Mutta niitä myydään myös uudisrakentajille - perinteiset listat kun ovat sekä näyttäviä että laadukkaita. Rautakaupoista saa sitä tavallista tehdastuotantoa, mutta ei tällaisia erikoislistoja. Nämä ovat 4-5 tuuman laudasta höylättyjä, ja niitä on tällä hetkellä 5-6 erilaista mallia. Teriä vaihtamalla pystyy tekemään erilaisia kuvioita. Asiakas voi näyttää vanhaa listaa ja tiedustella, onnistuuko vastaavien uusien valmistus. Jos asiakas tuo oman mallin jota ei satu löytymään, ja kyse on isommasta erästä, voidaan haluttua mallia tehdä mikäli asetteet sen mahdollistavat. Muutaman metrin takia ei kuitenkaan ole taloudellisesti kannattavaa investoida uusiin teriin tai asetteita vaihtaa, joten kysynnän määrä vaikuttaa siihen, miten valikoima tulee monipuolistumaan entisestään", kertoo Antti.  "Välimatkat eivät ole mikään ongelma - tavara kulkee rahdilla ympäri Suomen. Asiakas voi toki käydä  hakemassa tilauksen täältä, ja lähialueille toimitamme tavaraa myös itse". 

     

Antti ja Maria perheineen.
Ville-pojalla on ikää 4 vuotta, Anni-tytöllä 6 vuotta
ja perheen pienin, Liisa, on 5 kk ikäinen!

Päätyö on maatilan hoitamisessa - peltojen viljelyssä ja metsätöissä - mutta tänä päivänä tarvitaan maatilan oheen sivuelinkeinoja. Höyläämön lisäksi Marialla ja Antilla on Hiipakan maatilamatkailu, jonka kautta he vuokraavat kolmea erilaista majoitusvaihtoehtoa sekä työn puolesta reissaaville että luontoelämyksiä hakeville.  Maria on koulutukseltaan tietojenkäsittelyn tradenomi ja Antilla on taustalla metallipuolen koulutus, minkä alan hommia hän on tehnytkin kauan aikaa. Maatalousopinnot tulivat tehtyä siinä vaiheessa, kun tilan ostaminen oli ajankohtaista. Nuoripari siis harjoittaa maaseutuelinkeinoja moderniin tapaan, jolloin monialaiselle osaamiselle onkin tarvetta!   

 

Puunjalostuksen parissa aloitetun toiminnan suurimpana haasteena on markkinointi. Miten toiminnan saisi ihmisten tietoisuuteen, että kysyntää riittäisi laajemmalta alueelta ja nykyistä tasaisemmin pitkin vuotta? "Suurin osa asiakkaista tulee lähialueelta. Näytepaloja lähetetään postitse, ja niiden myötä asiakkaita on tullut myös kauempaa. Buckmanin rautakauppa Isonkyrön keskustassa on ottanut listoja jälleenmyyntiin, ja sitä kautta on löytynyt muutamia uusia asiakkaita. Vastaava yhteistyökuvio jälleenmyyjien kanssa voisi olla hyvä ajatus myös muilla alueilla". 

Tulevaisuudelta nuoripari toivoo hyvää. "Vanhojen talojen kunnostajien määrä on selkeästi kasvussa. Enää ei vanhojen arvorakennusten anneta rojahtaa, vaan nyt on ymmärretty miten komeita niistä saa, kun vain tekee vähän töitä. Niitä halutaan säilyttää, ja säilyttämisen eteen halutaan nähdä tarvittava vaiva. Rakennukset on aikoinaan tehty hyvin, ja kunnostamalla niistä saa upeita!", Antti toteaa ja jatkaa: "Mitä tulee maatalouden harjoittamiseen, systeemit ovat muuttuneet rajusti. Enää ei voi pitkälle ennakoida, miten ehdot kulloinkin muuttuvat. Pitää vaan yrittää uskoa. Kun hommasta tykkää ja kun on siihen ryhtynyt". 

Arkkitehti Lars-Erik Mattilan huomioita kestävästä rakentamisesta

Lars-Erik Mattila on puuseppä ja arkkitehti. Hän opettaa kestävää rakentamista Aalto-yliopistossa ja on mukana Arkkitehtitoimisto Livady Oy:ssä, joka on juuri palkittu vuoden 2016 arkkitehtuurin valtionpalkinnolla. Mattilan diplomityö, Tulevaisuuden kerrostalo v. 2014 on saanut laajaa huomiota ja oli esillä mm. Pariisin ilmastokonferenssissa. Diplomityössään Mattila kritisoi voimakkaasti nykyistä rakennuslainsäädäntöämme, joka ohjaa rakennustuotantoa lyhytnäköisesti kohti yhä teknisempää ja korjauskelvotonta rakennustapaa. Hän myös ehdottaa vaihtoehtoa, joka perustuu vanhan rakennuskantamme tarjoaman kokemusperäisen tiedon hyödyntämiseen.

Artikkeli perustuu Lars-Erik Mattilan 23.11.2016 Ähtärin Tuomarniemellä pitämään esitykseen. Esityksensä alkuun Mattila nimeää ongelman: "Nykyrakentaminen ei ole kestävän kehityksen mukaista".

Kun ongelmat ovat konkreettisia, on niille oltava myös konkreettinen ratkaisu. Kun ongelmia - kuten ilmastonmuutosta, talouskriisejä, rakennusten homevaurioita - lähestytään analyyttisesti, niitä pilkotaan osiin ja yritetään ratkaista yksittäin. Jos sen sijaan ongelmia lähestytään systemaattisesti, voidaan katsoa kauemmaksi ja nähdä kokonaisuus: 

ELINKAARIAJATTELUN LUOMA KEHITYS

Helsingin Energia mittasi toteutuneita kaukolämmön kulutuslukemia per lämmitetty neliömetri vuonna 2010. Mittaustulokset kertoivat, että 1900-luvun alun vanhat kerrostalot - ne jotka ovat tänään Helsingin arvokkaimpia ja halutuimpia taloja - kuluttavat vähemmän energiaa kuin uudemmat, sotien jälkeen aina viime aikoihin saakka rakennetut kerrostalot. Jopa vähemmän, kuin kaikkein uusimmat kerrostalot. Kun tätä tietoa vertaa siihen, millainen tekninen muutos rakentamisessa tapahtui sotien jälkeen, huomataan että kulutuslukemien kasvu sijoittuu aikajanalla samoihin kohtiin, missä rakentamisessa käytetyt materiaalit  vaihtuivat:  sotien jälkeen siirryttiin mm. massiiviseen kirjahyllyrunkoon, betonisandwich-runkoon, muoveihin, ontelolaattoihin ja koneelliseen ilmastointiin. Rakennuksista tuli kulutushyödykkeitä. Niiden ei enää ollut tarkoituskaan kestää isältä pojalle: syntyi elinkaariajattelu.

Laskennallinen ja todellinen energiankulutus eivät kohtaa; vanhan rakennuksen U-arvo voi olla laskennallisesti ihan surkea - mutta totuus onkin käytännössä aivan toinen.

Kun rakennuksen elinkaari päättyy, ihminen menettää omaisuutensa. Usein hän on samalla menettänyt myös terveytensä. Meillä on valtava määrä ihmisiä, jotka ovat nyt saaneet asuntovelkansa maksettua samaan aikaan, kun rakennuksen elinkaari on lopussa. Tämän takia meillä on käsissämme massiivinen kansantaloudellinen ongelma. Ongelmaa pahentaa, että meillä rakennetaan edelleen samoin kuin 1970-luvulla.

Meillä on masentavia lukuja sadoista tuhansista ihmisistä, jotka päivittäin altistuvat sisäilmaongelmille ja homeille. Puolesta miljoonasta miljoonaan ihmistä kärsii enempi tai vähempi turvallisuudelle haitallisista ympäristöistä. Kymmenet tuhannet altistuvat pahasti. Tuhannet menettävät työkykynsä ja joutuvat yhteiskunnan ulkopuolelle. Eduskunnan tarkastusvaliokunta teetti rakennusten kosteus- ja homeongelmia koskevan tutkimuksen v. 2012. Raportissa todetaan, että "Elinkaaren loppuminen näyttää johtavan vääjäämättä sisäilmaongelmiin, joissa kosteus ja homevauriot ovat merkittävimpiä osatekijöitä". Mistä elinkaaret ovat peräisin - siihen ei tartuta.

Rooman Pantheon on kohta 1900 vuotta vanha. Se on rakennettu betonista ilman raudoituksia. Betonirakentamisen kestävyys heikkeni, kun siihen alettiin liittää raudoituksia. Raudoitus on betonirakentamisessa sekä vahvuus että sen heikoin lenkki. Puurakentamisessa raudoituksen virkaa hoitaa liima. Myös siinä liima on paitsi puurakenteen vahvuus, myös sen heikoin lenkki: kun liima pettää, menee puultakin maine.

Idea kuivaketjusta (www.kuivaketju10.fi) on otettu elintarvikepuolen kylmäketjusta ja lanseerattu rakennuspuolelle. Ajatus on sinänsä hyvä - mutta se, että rakennus on kuiva, ei merkitse suoraan sitä, että rakennus olisi myös terve. Energiatehokkuuskaan ei ole suoraan sama asia kuin terveellisyys. Se tarkoittaa vasta energiatehokkuutta, joka on osa kokonaisuutta -  ei johtotähti.

Rakentamisen energiatehokkuus perustuu nyt hetkelliselle laskennalle. Määräysten valmistelijoiden kiinnostuksen kohteena on tällä hetkellä ainoastaan hetkellinen energiankulutus - ei rakennuksen elinkaari tai pitkän aikavälin energiankulutus ja siitä koituvat kasvihuonekaasupäästöt. Nykyisten lakien mukaan passiivitalo saa sen vuoksi ekotalostatuksen. Entä jos tarkastellaankin asioita hetken sijaan 50 vuoden ajalla? Silloin nähdään, että passiivitalojen rakentamisvaiheesta aiheutuu niin paljon energiankulutusta ja kasvihuonekaasupäästöjä, että vie vuosikymmeniä, ennen kuin voidaan puhua minkäänlaisesta säästöstä. Mikä pahinta, sen elinkaari on, kuten miltei kaikella nykyrakentamisella, EN-standardiin tukeutuen vain 50 vuotta, minkä jälkeen tulee tarve rakentaa uudelleen. Parissa sadassa vuodessa energiansäästö ja päästöjen vähentäminen ovat kääntyneet tavoitteisiin nähden päälaelleen.

Tällaista rakentamista on vaikea perustella. Paperilla purkuvaiheessa materiaalit muuttuvat kasvihuonekaasuiksi ja menetetyiksi euroiksi. Mutta todellisuus on monipuolisempi. Ympäristöön päätyy joka purkamiskerta haitallisia aineita, joita rakentamiseen on käytetty. Monasti myös rakennus on voinut aiheuttaa terveyshaittoja käyttäjilleen lähentyessään elinkaarensa päätä.  Tätä ei kuitenkaan oteta huomioon laskukaavoissa. Kun sama ongelma on edessä taas 50 vuoden kuluttua, työnnetään ympäristöön jälleen uusia haitallisia aineita. Näin lyhyellä elinkaarella rakentamista ei siis voi perustella päästöjen vähentämisellä. Materiaaleilla on muitakin ominaisuuksia kuin ne, mitkä niille rakennusvaiheessa määritellään. Ne sisältävät vakavia ympäristöongelmia.

KEHITTYNEET RAKENNUSMATERIAALIT?

Mikä on ekologisiksi mainostettujen materiaalien todellinen ekologisuus? Ekologisuus riippuu siitä, millä yksiköllä sitä ilmaistaan. Mitataanko sitä kilowattitunteina per neliö? Mitataanko sitä euroissa? Hiilijalanjälki ja em. yksiköt ovat kuin hintalappu: ne eivät kerro mitään vaikkapa rakennusmateriaalien fyysisistä ominaisuuksista. Energiatehokkuus ei ole sama kuin ekologisuus. Hiilijalanjälki ei ole sama kuin ympäristövaikutukset. Toisin väittäminen on viherpesua.

Rakennusmateriaalien tuoteselosteista on tarkoituksella jätetty pois se, mitä ainesosia ne sisältävät. Niitä ei tarvitse merkitä. Niiden selville saaminen on hyvin vaikeaa. Tällaista tilannetta on mahdoton hallita. On lukemattomia kemiallisia yhdisteitä, joiden yhteisvaikutusta ei tiedä kukaan. CE- ja muut merkinnät ovat yhtä tyhjän kanssa. Rautakaupan suoraan kuluttajalle myymät tuotteet eivät saa sisältää aivan mitä tahansa -  mutta jos ei menekään vähittäistavaraliikkeeseen vaan hankkii materiaalit rakennusliikkeen kautta, silloin myös vaaralliset ainesosat ovat sallittuja karsinogeeneistä lähtien, eikä niistä tarvitse kertoa.  Kukaan ei silti ole ehdottanut aivan ilmeistä lähestymistapaa: niiden määrän karsimista. Jos esimerkiksi polystyreeni, polyuretaani, epoksi, PVC ja muut kemikaaleilla höystetyt materiaalit poistettaisiin ja vain luonnonmukaiset ja pitkältä ajalta tunnetut jätettäisiin jäljelle, tilanne muuttuisi aivan toiseksi.

Esimerkiksi Tukholmaan rakennetaan parhaillaan uutta sairaalaa ja siellä on suunnaton yritys pyrkiä kartoittamaan rakennusmateriaalien ainesosat potilaiden parantumiseen vaikuttavien seikkojen vuoksi. Tämä on kuitenkin vain aineiden kartoitustyötä, ei niiden vähentämistä.

Mitä korjausrakentamisessa tehdään väärin? Eduskunnan tarkastusvaliokunnan raportin mukaan korjausrakentamisessa käytetään nykyrakentamisen materiaaleja ja rakenteita, vaikka niiden tiedetään aiheuttavan ongelmia. Jos ne kerran aiheuttavat ongelmia korjausrakentamisessa, ovatko ne ongelmattomia uudisrakentamisessa?

Materiaaleista tehdään rakenteita, rakenteet vaikuttavat rakennusten sisäilman laatuun. Mitä vieraampia aineita luonnolliselle ympäristöllemme - syvältä maasta tulevia materiaaleja kuten metallit tai raakaöljy, josta muoveja valmistetaan - ja mitä hienojakoisempina pitoisuuksina ne luonnossa esiintyvät, sitä haitallisempia ne ovat meille ja luonnolliselle ympäristöllemme. Pari sanaa muovista esimerkiksi. Muovia valmistetaan raakaöljystä, josta tiedetään, että sitä ei pitäisi käyttää alkuunkaan. Muovi sitten päätyy valmistuksensa jälkeen joko jätteeksi (esim. mikromuoviksi vesistöön) tai polttouunin kautta kasvihuonekaasuksi. On näin ollen ajanhukkaa puhua muovin hienoista ominaisuuksista, kun se on peräisin lähteestä, jota ei haluta hyödyntää ja se päätyy joko jätteeksi tai kasvihuonekaasuksi, jota kumpaakaan ei haluta.

Lars-Erik Mattilan tulevaisuuden kerrostalossa
on mm. painovoimainen ilmanvaihto.
Kuva Arkkitehtuurin tiedotuskeskuksen sivulta.

KEHITTYNYT ILMANVAIHTO?

Kun lääkäreitä koulutetaan, heitä koulutetaan tulevasta erikoistumisalasta riippumatta tekemään ruumiinavauksia. Rakennusalalla ammattilaiset eivät tee "ruumiinavauksia" rakennuksille, vaikka niiden kautta voisi paremmin ymmärtää, mikä oli "kuolinsyy". Rakennusalalla olisi tervetullutta kokeilla edes hetki miettiä rakennuksia ihmisruumisanalogian kautta. Esimerkkinä energiaremontti: jos paksunnan ihoni vaahtomuovilla moninkertaiseksi ja ryhdyn hengittämään vain hengityslaitteen läpi, se tuskin jää muulta elimistöltäni huomaamatta.

Jokainen julkinen homerakennus on tehty kaikkien määräysten mukaan, hyvää rakennustapaa noudattaen. Niin myös tänään. Ei pidä kuitenkaan tuudittautua pelkästään määräystenmukaisuuteen: pitää tarkastella kriittisesti.

Lainsäätäjät puhuvat ulkoilmasta pienhiukkasia sisältävänä "tappajana", jolta tulisi suojautua - kun taas mikrobiologit suosittelevat tutkimusten myötä tasaamaan huoneilmaa mahdollisimman samanlaiseksi ulkoilman kanssa. Ilmanvaihdon suodatin jo itsessään sisältää aineita, jotka muuttavat homeita myrkyllisiksi. Näin jo pelkkä tuloilman suodatus voi myrkyttää huoneilman.

Aalto-yliopiston kunniatohtori, mikrobiologian professori Mirja Salkinoja-Salonen on lokakuussa 2016 julkaissut raportin nimeltä "Diagnostisia työkaluja rakennusten patologiaan". Tämä on mittava tietopaketti rakennusten ja ihmisten välisestä suhteesta kiinnostuneille. 

KEHITTYNEET RAKENTEET?

Puinen konttikattorakenne tuli Suomeen Ruotsista 1500-luvulla, jossa se oli jo hioutunut valmiiksi. Se oli käytössä muuttumattomana keskiajalta (esim. kirkot) 1920-luvulle (esim. kaupunkikerrostalot) asti.  Tämä rakenne on kehityksen huippua edelleen. Jos yksi osa pettää, toiset ottavat painoa vastaan. Se on kestävä, kun vain vesikatto pidetään kunnossa. Kuitenkin voi olla niin, että vaikka jokin rakenne toimii, se puretaan pois mikäli kukaan ei ymmärrä miten se toimii. Jos siis ei ajateltaisikaan millainen jokin on, vaan miten hyvin se jokin toimii! Jos esimerkiksi painovoimainen ilmanvaihto selitetään toisella tavalla, meillä on käytettävissä ihan mielettömän hyvä systeemi joka kommunikoi ulkoilman kanssa. Siinä ei ole hajoavia osia, se on äänetön ja se säästää tilaa sillä itse huoneet toimivat kanavina ja ilmavirtaukset ovat nopeudeltaan rauhallisia, sitä ei tarvitse uusia joka 20. vuosi,  ja niin edelleen. Painovoimainen ilmanvaihto ei tietenkään ole aina täysin hallittavissa. Hallinnan halu on yksi niistä seikoista, joka ajaa hengityskoneisiin ja kontrolloitavuuteen, vaikka koneellistettu systeemi toimisikin sitten huonosti.

Millaisia vaaroja sisältyy tekniikan integroimiseen? Tekniikka vanhenee nopeasti. Osat eivät välttämättä enää sovellu toisiinsa, kun jokin niistä on uusittava. Jos rakennuksessa kaikki toimii teknisesti, se ei ole toimintavarma. Tekniikka luo uudenlaisia riippuvuussuhteita ja muuttaa ratkaisuja kertakäyttöisiksi.

Vaikka laissa ei lue, että koneellinen ilmanvaihto olisi pakollinen, tällä hetkellä laskennallisten sääntöjen noudattaminen pakottaa siihen. Lähes nollaenergiamääräyksissä painovoimainen ilmanvaihto on nyt kuitenkin tulossa mahdolliseksi. Sen laskennalliseksi arvoksi on määritelty nolla. 

KIERRÄTYS?

"Recycling" merkitsee kierrätystä, jossa esim. lasipullot sulatetaan ja niistä tehdään uusia ilman, että tuotteen laatu heikkenee prosessissa. "Downcycling" merkitsee, että esim. vanhoista autojen turvavöistä valmistetaan käsilaukkujen olkanauhoja, ja näin luodaan turvavyölle vain yksi lisäaskel matkalla kaatopaikalle. Suomessa näille molemmille englanninkielisille sanoille on olemassa vain yksi käännös - meillä kierrätys tarkoittaa näitä molempia. 

EU on asettanut tavoitteeksi rakennusaineiden kierrätysasteen kohottamisen 70 %:iin vuoteen 2020 mennessä. Miten edes se toteutuu? Rakennusjätteiden tonnimäärät ovat tähtitieteellisiä. Jokainen kierrätysjärjestelmä on väliaikainen, eikä mikään niistä ole täydellinen. Vaikka kierrätys toimisi nyt 100%:sesti, se ei toimi siten enää kahdensadan vuoden kuluttua ja päätyy joka tapauksessa lopulta ympäristöön. Vain ongelmallisten materiaalien tuotannon lopettaminen pysäyttää negatiivisen kehityksen.

Entä tehokkuuden parantaminen? Onko rakentamisen ja kierrätyksen ongelmana tehokkuuden puute? Jos bensiinillä kulkeva auto saadaan kulkemaan 50 km lisää yhdellä litralla, se nähdään mielettömänä tehokkuushyppynä. Sellaisena, joka mielellään leimattaisiin ekologiseksi asiaksi. Mutta se ei poista bensalitran poltosta syntyvää ongelmaa. Jos tehokkuus nähdään tällä tavoin, häviää päämäärä näkyvistä.

Passiivitalo on tavoitteiltaan kuin avaruuspuku tai kuin hengityskoneella varustettu rapattu kylmälaukku. Vaikka se on ominaisuuksiltaan ihmeellinen, se kestää vain hetken ennen kuin se joutaa kaatopaikalle ympäristökuormaksi. Entä jos se saataisiin kestämään 100 vuotta tai vaikka 200 vuotta? Sekin on edelleen hirveän lyhyt aika ja turhaa, ellei mietitä rakentamisessa käytettäviä haitallisia materiaaleja.

Energiakin tehdään jostain aineesta tai otetaan talteen jollain aineella. Aurinkoenergia on määräämättömän runsasta ja kestävää - mutta paneeli ei. Se koostuu harvinaisista maametalleista ja muista ongelmallisista aineista. Vaikka energia on ilmaista, sen talteenotto ei ole.    

JATKUVA KASVU VAI KESTÄVÄ KEHITYS? 

Kestävän kehityksen käsite on raiskattu jo monella tapaa, sanoo Mattila ja jatkaa mainiten ottavansa siitä vielä "viimeiset irti" :

Onko kehitystä se, että ilmanvaihtoa voi ohjata kännykällä? Vai se, että otettaisiin käyttöön rakennusosa tai rakenne joka pysyy vakaana 100 vuotta ja on tehty ympäristölle haitattomista aineista? Mitä on kehittynyt verrattuna kehittymättömään? Kukaan ei tietenkään halua olla kehittymätön, kaikki haluavat olla kehittyneitä. Mutta onko kehitys vääjäämätöntä ja lineaarista? Keitä ovat ne, jotka pääsevät määrittelemään, mitä kehitys tarkoittaa? Sanalla "kehitys" on lukuisia piilomerkityksiä, jotka vaikuttavat asenteisiin. 

Kehitysmääritelmä liittyy arvoihin. Rakennusalan ammattilaisten koulutuksessa puhutaan arvoista harvoin, mikä on haitallista. Ei tiedetä, mistä numerot tulevat ja miten arvot niihin vaikuttavat. Lämpöhäviön tasauslaskelmankin luvut ovat peräisin jostain. Jatkossa E-luvutkin tulevat jostain. Niin kauan kuin käytännön ratkaisut johdetaan laskelmista, joiden syntyperästä ja arvopohjasta ei ole tietoa, ollaan vaarallisilla vesillä. Jos sen sijaan päästäisiin rakennusten "ruumiinavauspuolelle" ja selvitettäisiin asioita sieltä käsin, voitaisiin tulla valistuneemmiksi.

"If you can do it forever, it´s sustainable. If you can´t, it isn´t" (Bill Reed).

"Sustainability" ei ole sama kuin kestävä kehitys. Se on sama kuin ylläpidettävyys: 

• Jos ekologisesti kestävän rakentamisen vaatimukset rikotaan, syntyy loputon määrä tiedostettuja ja tuntemattomia haitallisia seurauksia ja ongelmia. 
• Jos ekologisesti kestävän rakentamisen vaatimukset täytetään, korjataan ja ennaltaehkäistään loputon määrä tiedostettuja ja tuntemattomia haitallisia seurauksia ja ongelmia.   

Arkkitehtien koulutukseen kuuluu nykyään lähinnä rakennuksen meikkaamista ja vaatetusta. Kun ne otetaan rakennukselta pois, löytyy sisältä samanlainen runko kuin 1970-luvulla. Nyt ollaan aivan eri tilanteessa kuin 1970-luvulla, mutta loputtomaan kasvuun luotetaan edelleen siitä huolimatta, että maailma on rajallinen. Vaikka lämmitysenergian kuluja on saatu pudotettua, syntynyt säästö syödään samaan tahtiin lisääntyneen sähköenergian kulutuksen kasvulla. 

Unohdetaan siis tunnepitoiset mielikuvailmaisut "vanha", "moderni", "kehittynyt", "kehittymätön", ja unohdetaan aikajana "ennen sotia" sekä "sotien jälkeen". Luovutaan historian painolastista. On aika tarkastella rakennusten tarkoituksenmukaisuutta niiden ikään katsomatta. Ja kriittisesti sitä, mitä tarkoituksia ne palvelevat. Hyväksi osoittautuneeseen satavuotiaaseen rakennustekniikkaan tukeutuminen tänään on tällöin tarkoituksenmukaista. Se EI merkitse paluuta menneeseen, jossa naisilla ei olisi äänioikeutta tai jossa liikuttaisiin hevosilla. Sillä ei ole mitään tekemistä tällaisten mielikuvien kanssa. Erinomaisiksi osoittautuneet massiivirakenteiset kerrostalomme eivät jääneet sotia edeltävään aikaan, vaan ovat kanssamme yhä tänään. Niissä vietetään täysin nykyaikaista elämää, vieläpä kestävämmissä puitteissa kuin tänään työn alla olevissa taloissa. Samanaikaisesti massiivitiilikerrostalojen rakentamista pidetään tänään Suomessa mahdottomana ja sanotaan, että muuraaminen on aivan liian kallista. Kuitenkin esim. Saksassa massiivitiilikerrostalojen teko on arkipäivää - eikä se ole sielläkään hyväntekeväisyyttä, vaan kannattavaa liiketoimintaa. 

"Traditio on tulen ylläpitämistä, ei tuhkien palvomista" (Gustav Mahler 1860-1911)

Verkoston jäsenten tarinat; Armi Ahovaara

Armin luona on mukava käydä kylässä. Kodissa vallitsee värien, muotojen ja pintojen ajaton ja harkittu harmonia. Kardemummalla maustettu kahvi tuoksuu ja maistuu ihanasti, ja tarjoilua järjestelevää emäntää katsellessani tulen jälleen kerran ajatelleeksi, että siinä sitä on tyylikäs nainen. Vaatetuksen värit ja kuosit sopivat aina toisiinsa ja korostavat Armin persoonaa samalla aistikkaalla tavalla, millä hän on kodin tunnelmankin luonut.

Armi opiskeli ensin vaatetusalaa, josta hän siirtyi sisustusliikkeeseen myyntityöhön. Hän sekä myi että suunnitteli tekstiilejä. Sitten tuli 90-luvun alun lama ja vei työpaikan - "Onneksi!", lisää Armi - "sillä sen takia lähdin opiskelemaan Seinäjoen Ammattikorkeakouluun ja valmistuin Jurvasta vaatetusmuotoilijaksi. Aloin nähdä sisustuksen käytettävyyden yhtä tärkeänä kuin visuaalisuuden.   

Sisustusliikkeen myymälässä asiakkaina olleet seurasivat Armia kotiin. He alkoivat kysyä muutakin kuin ´karteekeja´, joten Armi laajensi suunnittelua itse tiloihin. "Minulle itselleni keittiö on tärkeä paikka, koska teen paljon erilaisia kokeiluja. Kun itse käyttää paljon keittiötä, ymmärtää mitä käytännöllisyys keittiöltä edellyttää ja osaa kehittää toistenkin keittiöitä käytön kannalta toimiviksi."

Sisustussuunnittelun lisäksi Armi tekee sisustamiseen ja pukeutumiseen liittyvää opetustyötä. "Se on hyvää vastapainoa yksinäiselle työlle. Tykkään jakaa tietoa ja taitoa isoille ryhmille". Armi suunnittelee myös teatteripuvustuksia. "Teatterissa vaatteilla on visuaalisesti iso merkitys. Näyttelijä saa roolistaan paljon enemmän irti, kun hänellä on siihen kuuluvat vaatteet. Näitä visuaalisia ja psykologisia rooleja ja vaikutuksia mietin myös sisustamisessa:  miten ihmisten persoonaa kuvaava ympäristö voi tukea ihmisten hyvinvointia? Sekä puvustuksessa että sisustamisessa lähtökohtana on kyseisen ihmisen elämäntapa ja makumaailma. On tärkeä löytää tasapaino olevan ja uuden välillä. Se vaatii suunnittelijalta kekseliäisyyttä, visuaalisuutta ja psykologista silmää. Tärkeintä on luoda toiselle jotain hänen näköistään, esteettisesti kaunista ja käytännössä toimivaa. "Jotakin mitä asiakas on aina halunnut, mutta ei ole sitä itse keksinyt."

Armi suunnittelee pääosin yksityiskoteja - kaikenlaisia - matkustaen paitsi kohteisiin, myös materiaalien perässä. Pääasiassa työt ovat Etelä-Pohjanmaan alueella, mutta tilauksia on toteutettu aina Leviltä Helsinkiin saakka. Työpaja on kotipihassa, mutta myös asiakkaiden luona ja matkalla sinne!

MITEN POHJALAISTALO SISUSTETAAN?

Armi on miettinyt asiaa perusteellisesti. "Pohjalaistalo voidaan sisustaa hyvinkin  monella eri tyylillä: perinteisesti, jopa museomaisen rustiikiksi - mutta hyvällä maulla yhtä hyvin vaikka funkis- tai minimalistiseksi ympäristöksi. Se mikä olisi haaveena joskus tehdä, on juuri minimalistinen tai funkistyylinen pohjalaiskoti, koska ne ovat haasteellisimmat vaihtoehdot! Toteutuksen onnistuneisuus riippuu aivan siitä, miten yhdistää erilaisia elementtejä niin, että talon henki kuitenkin säilyy. Henki on vahvasti siinä, että arkkitehtuuri on perinteistä mallia. Se näkyy huonejaossa, ikkunoiden rytmityksessä, seinissä, lattioissa, ovissa, kiintokalusteissa, tulisijoissa...  myös luonnonmukaiset materiaalivalinnat ovat osa pohjalaistalon henkeä. Tärkeintä pohjalaistalon tilan luomisessa on henki, jossa on konstailematonta komeutta." 

Armi kertoo, että sisustamistyyliä ohjaa ensisijaisesti olemassa oleva materiaali. Se tukee talon uutta tyyliä ja tuo sisustukseen kerroksia, tarinaa ja kiinnostavuutta. Kalusteita voi sijoittaa uudelleen huoneesta toiseen ja sitten voi miettiä miten täydennetään. "Jos talossa esimerkiksi on rouheita ja vanhoja pintoja, niitä vasten voi hyvin sijoittaa modernejakin kalusteita - ja päinvastoin. Ne sopivat keskenään, koska ne luovat jännitettä. Uudentyyppisen sisustuksen tuominen pohjalaistaloon voi tuoda parhaimmillaan uusia keksintöjä, joita ei ole nähty aikaisemmin". 

"Otan aina huomioon asukkaiden omat toiveet. Ensin inventoidaan olemassa oleva ja mietitään, mikä siitä on tarkoitus säilyttää ja mistä voisi luopua. Mietitään tilojen käyttötarkoitus ja käytännöllisyys arjen sujumisen kannalta - mikä asunnossa toimii hyvin ja mikä ei toimi. Pohditaan, onko säilytystiloja tarpeeksi ja missä niitä kenties tarvittaisiin lisää. Katsotaan, onko valaistus riittävä. Entä onko tiloja, joita ei käytetä paljon tai toisia tiloja, jotka ovat käyneet ahtaiksi - niitä voisi kenties muuttaa toiminnallisesti keskenään? On harmillista, jos talossa on saleja toinen toisensa perään mikäli osa niistä on käytössä vain jouluna, ja päivittäin tarvittavat tilat survotaan vaatekaappiin. On siis mietittävä, onko kaikella paikkansa ja toimivatko tilat parhaalla mahdollisella tavalla".

Uuden sulauttaminen vanhaan ja vanhan uuteen vaatii syvällisempää ajatusta. Kunnostusten yhteydessä voi tulla yllätyksiä, ja usein joudutaan tekemään kompromisseja. Rakenteet ja pintamateriaalit Armi haluaisi säilyttää, edes suurimmaksi osaksi jos mahdollista. Käytännöllisyys huolestuttaa. Esimerkiksi korkoossängyt on tarkoitettu nukkumiseen, mutta jos niissä ei nukuta eikä niille ole kehitetty uutta käyttöä, ne vievät tilaa turhaan. "Jos ne ovat yhä paikallaan, ne on kiva säilyttää - mutta onko tarpeen tuoda niitä takaisin, jos niitä ei aiota käyttää alkuperäiseen tarkoitukseensa? Perinteisiä elementtejä voi säilyttää nykypäivän asumisen vaatimukset huomioiden myös tuomalla uusi ja vanha rehellisesti rinnakkain. Vaikein taiteen laji on yhdistää uusi ja vanha niin, että jokaisessa huoneessa ja koko talossa säilyy punainen lanka ja tasapaino. Jos johonkin tilaan on tuotu uutta ja modernia, olisi sitä tasapainon vuoksi oltava samoin muissakin tiloissa". 

"Värit ovat erittäin tärkeitä. Värien ja kuosien on oltava sovussa keskenään ja talon hengen kanssa. Tai sitten voi rikkoa tyyliä tyylillä. Väreillä luodaan tunnelma ja niillä sidotaan kirjavia kokoelmia yhteen. Värit voivat olla ihmisen henkinen voimavara. Silloin niiden pitää olla juuri kyseisen ihmisen tarpeiden mukaisia".  

Entä miten Armi näkee pohjalaistalokulttuurin vahvistamisen mahdollisuudet?

"HISTORIASTA ON OTETTAVA TULI EIKÄ TUHKA!"

vastaa Armi. "Terveellinen rakentamistapa on pohjalaistaloihin ja yleensä perinteiseen rakentamiseen liittyvä ehdoton hyöty. Uskon, että se tulee vielä muuttamaan nykyisiä rakennuskäytäntöjä". Armi on pannut merkille oman kulttuuriperinnön arvostuksen nousun. "Uhka kuitenkin on, että termiä ´pohjalaistalo´ käytetään vähän miten sattuu. Ei se punamullalla maalattu talo ole vielä pohjalaistalo. Tällainen oikominen vääristää asioita. Perinteinen rakentamisen tapa paikallisine piirteineen sopii koko Suomeen, mutta juuri pohjalaistaloon liittyvä terminologia ja ominaispiirteet eivät toimi samalla tavoin kaikkialla". 

Mikä olisi ihannetilanne pohjalaistalokulttuurin vahvistamisen kannalta? Armilla on vastaus valmiina: "Se olisi tilanne, jossa suunnittelu lähtee kokonaisesta pohjalaistalomiljööstä, jossa on mietitty millaiseen nykypäivän käyttötarkoitukseen kukin rakennus tulee niin, ettei miljöön visuaalisuus siitä kärsi. Tällaisissa miljöissä sitten olisi rakenteeltaan terveitä ja pitkäikäisiä taloja, joissa kaikki nykypäivän toiminnot yhdistyisivät juuri oikeaan määrään perinteistä pohjalaistalon henkeä". 

Sitten juodaan vielä yksi kupillinen kardemummakahvia ja tuumitaan asioita, kunnes Armi arvoituksellisesti lisää vielä yhden asian: "Uudenlaiseen pohjalaistalon sisustukseen ei ole vielä reseptiä...  siihen vaaditaan ihan uusien mallien luomista". Veikkaan, että niitä on Ilmajoen suunnalta tulossa. 

Erkki Hiipakan muistolle, In Memoriam

Restaurointimestari Erkki Hiipakka jää muistoihin vahvana ja arvostettuna alan ammattilaisena. Erkki oli monessa mukana. Hän oli mukana myös, kun perustettiin Pohjalainen Rakennusperintö ry keväällä 2013 ja mukana, kun muodostettiin Pohjalaistaloverkosto syksyllä 2014. Verkostomuotoista rakennusperintöön ja pohjalaistaloihin liittyvää yritysyhteistyötä Erkki piti hyvin tarpeellisena ja hän kannustikin maakunnan osaajia lähtemään siihen mukaan. Itse hän pyrki eläkkeelle jäämisensä myötä vähentämään töiden määrää - vaikka lähtikin aina uudelleen yhtä kiinnostuneena tekemään kuntoarvioita ja antamaan ohjeita vanhojen rakennusten kunnostajille. 

Marraskuussa hän kertoi, että työt alkavat vähitellen helpottaa niin, että hän pääsee kohta enemmän mukaan yhdistystoimintaan. Sen sijaan tulikin suruviesti joulukuun kymmenentenä.

Erkki Hiipakan muistoa kunnioittaen julkaisen loppuvuonna 2013 hänestä tekemäni haastattelun: 

RESTAUROINTIMESTARI ERKKI HIIPAKKA

Erkki Hiipakka kommentoimassa sotilasvirkatalon kuntoa Janne Honkalalle
Ilmajoen Koskenkorvalla keväällä 2013

Polveileva tie kohti vanhojen rakennusten asiantuntijuutta

Nuorella miehellä ei armeijan jälkeen ollut tarkempia suunnitelmia. Ruotsissa sukuloimassa käydessä tarjoutui tilaisuus jäädä sinne töihin. Ruotsissa silkkitehtaalla oli huutava pula työntekijöistä ja sinne sai mennä saman tien. Työtä riitti niin paljon kuin jaksoi tehdä, ja palkka oli hyvä – Suomessa tuntipalkan taso oli niihin aikoihin 1,50 markkaa, kun Ruotsissa maksettiin 25 kruunua ja lisät päälle, eli siellä tienasi tunnissa lähes parikymmentä kertaa enemmän kuin Suomessa.

Ruotsista palattuaan Erkki oli vähällä ryhtyä poliisiksi, mutta Ylistarossa rakennettiin juuri uutta kunnantaloa ja kylänmies houkutteli sen sijaan rakennustyömaalle. Tuntipalkka oli 1,70  markkaa ja talvi oli erittäin kylmä. Työ oli lähinnä apupoikatyyppistä, mutta kaverin kanssa päätettiin käydä työvoimatoimistossa ilmoittautumassa kirvesmiehiksi. Seuraavana päivänä kaverukset saivatkin siirtyä betoniasemalle Seinäjoelle - eli oli käytävä ostamassa kirves, vasara ja nauloja.  Uusi työ oli pellittämistä, jossa oli uskallettava kiivetä maalarinkelkasta korkeisiin paikkoihin tekemään töitä. Parin kuukauden jälkeen firma siirsi seuraavaan kohteeseen ja Erkki varautui uusiin tehtäviin kyselemällä vanhoilta kirvesmiehiltä, miten töitä tehdään. Näin alkoi pitkäksi muodostuva ura rakennusalalla.

Muutama vuosi vierähti rakennustyömailla Seinäjoella. Hyvin nopeasti Erkki pääsi mittamieheksi – työurakoita tehtiin isoille firmoille, urakat sisälsivät kaikki työt, Erkistä tuli nokkamies ja hänelle tuli alaisia. Tässä vaiheessa rakennettiin mm. rivitaloja, Seinäjoen kauppaoppilaitos sekä toinen Koskenkorvan viinatehdas. Työoloissa oli kuitenkin yhtä sun toista, mikä alkoi tympäännyttää – rakennustyömaat olivat aravarahoitteisia, sääntöjen mukaan työmaat sai käynnistää vasta marraskuussa, jolloin kaivannot tehtiin räntäsateessa, jne. Mielessä pyöri halu siirtyä omakotitalotyyppisen rakentamisen pariin.

Uula-tuotteen perustaja Aito Uunila oli ostanut Nurmon Veneskoskelta vanhan hirsitalon, sai välikäden kautta Erkin nimen ja otti yhteyttä pyytäen tätä kunnostamaan talonsa. Siinä riitti yhdelle miehelle työtä talven yli, kun sai tehdä hitaammin ilman kiirettä. Sitten tuli Panu Kaila kuvioihin – Uunila kiersi maata maaliasioissa ja oli tullut tutuksi Kailan kanssa, ja alkoi tuottaa punamultamaalia. Erkki jutteli Kailan kanssa pitkään ja he tutustuivat toisiinsa. Kailan kehotuksesta Erkki laittoi lokakuuhun mennessä oman firman pystyyn, ja tilauksia alkoi tulla heti runsaasti mm. museoilta ja museoviraston välityksellä muista kohteista. Yrityksen perustamisen ja museovirastolta tulleiden tilausten kautta alkoi erikoistuminen vanhoihin rakennuksiin, joiden parissa työtä on riittänyt siitä lähtien –  vuodesta 1981 - runsain määrin. 

Ruotsissa karttui kielitaitoa, mistä on myöhemmin ollut paljon iloa myös rakennusperinteeseen liittyvissä tehtävissä kautta Suomen koko ruotsinkielisen rannikon ja Ahvenanmaan.  Kyky kommunikoida ruotsiksi on tärkeää näillä alueilla. Kielitaito on aina vahvuus, joka lisää työtilaisuuksia. Osaaminen ja hyvä maine tuovat tärkeitä kontakteja, joiden kautta voi avautua mahdollisuuksia arvokkaisiin työtilaisuuksiin. Kun asiakkaina on ollut kirkkohallitusta ja virastoja, kuntia ja seurakuntia, sekä vuorineuvosten kaltaisia yksityisiä tahoja jotka ovat pitäneet rakennustensa ammattitaitoista kunnostamista ja siihen kuuluvan laskun maksamista kunnia-asiana, ei laskutettu hinta ole koko uran aikana jäänyt kertaakaan saamatta. Mahdollisuus tehdä työtä oman yrityksen kautta on tekijä, joka on usein välttämätön työtilaisuuksien saamiseksi. Omassa yrityksessä puolestaan on hallittava kokonaisuudet ja palkattava väkeä, jonka osaamista voi ohjata ja jonka osaamiseen voi luottaa.                                                                                                                                                                                             

Paanukattomestariksi

Kerran Erkki oli virkamiehen kanssa Seurasaaren rakennuksia katsastamassa. Häneltä pyydettiin tarjousta alueelle siirretyn Karunan kirkon paanukaton uusimisesta. Siinä vaiheessa Erkki ”just tiäsi mikä on paanukatto”, mutta asia sovittiin ja paanukattoa mentiin tekemään. Paanukattoihin oli tutustuttava nopeasti ja niin Erkki teki – purettaessa näki, miten ne oli tehty. Samalla hän osasi katsoa missä oli vaurioita, mistä ne johtuivat, missä oli tehty virheitä ja miten virheet ja niistä johtuvat vauriot tuli korjata. Ensimmäisen hyvin tehdyn työmaan jälkeen tulivat paanukattokorjaukset vahvasti mukaan yrityksen palveluihin. Toiminta laajentui laajentumistaan, kun osaaminen tuli esiin oikeissa piireissä ja aina kirkkohallituksessa asti. Tänään Erkki Hiipakan nimi tulee esiin aina, kun kun paanukattotyömaille tarvitaan oikeaa henkilöä valvontatehtäviin.

Paanukattotyömailla Erkki tekee suunnitelmat, laatii tarvittavat asiapaperit ja hoitaa muita ”pienempiä töitä”, mm. paanukattotyömaiden valvojana.  

Toimenkuva työmaan valvojana

Porvoon kirkon työmaalla oli eri suunnittelija, mutta siellä Erkki valvoi työt puurakennevalvontaa myöten. Firma, joka siellä sai urakan ja jolle Erkki meni valvojaksi, tunsi hänen maineensa ja oli terävänä – työntekijät esiteltiin kokeneina hirsiveistäjinä. Erkki oli matkoilla juuri kun kyseinen firma aloitti työnsä. Sillä oli palkattuina kymmenen kirves- ja hirsimiestä. Erkki ehti paikalle vasta maanantaina ja kiersi katsomassa, mitä työmaalla oli siihen mennessä tehty. Meni sitten sanomaan vastaavalle mestarille, että kaikki on purettava ja aloitettava alusta. Tämä kieltäytyi. ”No kattotahan ny. Purkaasin vapaaehtoosesti, koska mistään ei sitten korvata jos jatkatta vaan, vaikka mä kiällän”. Niinpä päädyttiin purkamaan jo tehty työ. Yhä työmaalla näkyi mm. moottorisahoja, ja Erkki käski viedä ne ”vaikka jokehen, mutta täälä niitä ei käytetä”. Erkki halusi lisäksi tietää, missä nämä hirsityömiehet ovat ”veistotaitonsa” oppineet – osoittautui, että olivat olleet mm. Honkarakenteella kokoajina…  Sitten alettiin tehdä liitoksia käsityönä. Kun ne työmiesten mielestä olivat valmiita, Erkki kävi tuomitsemassa: ”Ei kelepaa, tee uuresta”. Vasta tämän jälkeen työväki alkoi uskoa, että valvoja on tosissaan, ja alkoi syntyä hyvää jälkeä.

Restaurointialan erikoisammattitutkintojen arvioijana ja restaurointimestarina

Restaurointialan erikoisammattitutkinnoissa Erkki on toiminut arvioijana kolmattakymmentä vuotta.  Tehtyään jo useamman vuoden arviointeja hän päätti itsekin kokeilla tutkinnon suorittamista. Siihen mennessä kisällitutkintoja oli arvioitu jo useita, mutta mestarin tutkinnon saaneita oli vasta 2-3 ennen Erkkiä vuonna 2003. Vieläkään niitä ei ole paljon yli viidentoista, koska tutkinto on vaativa – työnäytön on oltava vahva ja on osattava perustella täsmällisesti, miksi kukin työvaihe tehdään niin kuin se tehdään. 

Erkin oma näyttötyö oli suunnittelutehtävä, vanhan hirsitalon huolellinen dokumentointi ja sen korjaussuunnitelma ohjeistuksineen – laajana ja hyvin perusteltuna. 

Erkistä tuli restaurointikillan kunniajäsen vuonna 2008. Vuonna 2010 hän sai valkoisen apilan ritarin kunnianimen, joka tuli Klemetti-säätiön toimesta – Heikki Klemetti oli talonpoikaisen rakentamistavan suuri ihailija ja arvosti korkealle erityisesti talonpoikaisia kirkonrakentajia. 

Joitakin esimerkkejä tehdyistä töistä

•       Alvar Aallon suunnitteleman Suomi-paviljongin restaurointi Venetsiassa     suomalaisten arkkitehtiopiskelijoiden kouluttajana
•      Kolmen vanhan pohjalaistalon siirto Meilahden sairaalan lähelle syöpää sairastavien lasten ja heidän perheidensä asuinpaikaksi hoitojaksojen ajaksi. Vanhat hirsitalot valittiin rakennusmateriaaliksi niiden ongelmattoman asumisterveyden vuoksi                     
•       Kesälahden kellotapulin restaurointityön asiantuntijana ja kouluttajana. Työ palkittiin Europa Nostra restaurointialan palkinnolla, joka oli ensimmäinen Suomen saama ykköspalkinto
•          Tyrvään Pyhän Olavin kirkon paanukaton uusimistyö, minkä jälkeen kirkko tuhoutui tuhopoltossa. Talkoolaiset rakensivat kirkon ja katon uudelleen Erkiltä saamiensa oppien ollessa vielä tuoreessa muistissa
•           Kirkniemen kartanon restaurointi Lohjalla
•          UNESCO:n maailmanperintökohteessa Verlan tehdasmuseoalueen Patruunan pytingin kunnostus sekä alueen kunnossapitoon liittyvää koulutusta, suunnittelua, urakointia ja valvontatehtäviä

Europa Nostra –palkinto Kesälahden kellotapulin restaurointityöstä tuli juuri silloin, kun tunnettu italialainen poliitikko Silvio Berlusconi oli vastikään vieraillut Suomessa, tutustunut 1700-luvulla rakennettuun puukirkkoon, verrannut siitä Rooman taideaarteisiin ja sanonut, että suomalaiset puukirkot olisi Italiassa pyyhkäisty maan tasalle. Palkinto jaettiin Berlusconin kotimaassa Italiassa, ja tilaisuus oli näyttävä – koko kaupungilla oli vapaapäivä, koululaiset ja päiväkotilapset heiluttivat katujen varsilla eri maiden lippuja, ja itse palkinnon luovutti Hänen Kuninkaallinen Korkeutensa Infanta Dona Pilar de Borbon. Europa Nostran ykkössijaa ei olisi annettu Berlusconin kuvailemalle purkukohteelle. Sellainen voidaan myöntää ainoastaan merkittävälle arvokohteelle, jonka kunnostus on tehty esimerkillisesti, oikein ja kunnolla. Nyt se myönnettiin suomalaiselle puukirkolle ja Erkki Hiipakalle kunnostustyön tekijänä. 

Homma jatkuu

Työnteko on jatkunut eläkkeelle asti, koska kysyntää riittää, eikä Erkillä ole aikomustakaan lopettaa niin kauan kuin terveyttä riittää. ”Koko ikänsä kun on matkustanu, tulis kipiäksi jos jäis kotia”. Konsultoinnit ovat tulleet toimenkuvaan lähinnä viime vuosien aikana – niitä Erkki tekee laidasta laitaan. Arvorakennusten osalta hän tekee kuntotutkimuksia museoille, kartanoille ja kirkoille. Arkkitehtien suunnittelemille ja rakennuttamille kohteille hän ei tee kuntotutkimuksia. Viime vuoden aikana on tullut pitkälti toistakymmentä tilausta arvioimaan vanhojen pohjalaistalojen kuntoa.

Lapualla myynnissä oleva vanha Alanurmon koulu on yksi niistä viimeaikaisista kohteista, joita Erkki on käynyt katsomassa. Alustavan arvion mukaan rakennuksen kunto on hyvä ja hänellä on selkeä käsitys siitä, mistä päälle päin näkymättömiä vaurioita saattaa löytyä. Syntyykö koulusta kauppoja vai saako se pysyä paikallaan, se jää nähtäväksi. Erkin mielipide on, että rakennuksen tulisi pysyä paikallaan. Jos purkamisen ainoana syynä on, että tilalle pitäisi saada rivitalo tai että niin suuren rakennuksen ottaminen uuteen käyttöön on hankalaa, hyvä ajatus olisi muuttaa se 2-3 perheen kodiksi. Villa Nybackan, joka siirrettiin Helsingissä pois presidentin uuden virka-asunnon alta, osti kolme perhettä yhdessä omaksi kodikseen. Siirtotyö oli Erkin toteuttama, ja siinä käytettiin uudelleen lähes kaikki siirrettävissä oleva rakennusmateriaali peltikattoa ja purueristeitä lukuun ottamatta.

Alan tulevaisuudennäkymät

Päällimmäisenä näkyy, että tarve tekijöistä kasvaa koko ajan, ja vauhdilla. Huolestuttavaa on, että osaavat tekijät vähenevät samaan tahtiin. Kisälli-mestari -systeemi ei ole enää toiminnassa, ja se tulisi saada takaisin. Esimerkiksi paanukattoasioissa löytyy enää kaksi hyvin osaavaa yrittäjää – niiden rinnalla markkinoille pyrkivät paikalliset rakennusliikkeet, joilla ei ole tarpeellista osaamista. Tällaisissa kohteissa on tiedettävä ehdottomasti, miten työ pitää tehdä. Tarvittaisiin vähintään asiasta perillä olevia konsultteja, jotka pystyisivät ohjaamaan työn toteuttajia.                                                                                                                                                                                              

Restaurointikisällejä koulutetaan vielä Itä- ja Pohjois-Suomessa, mm. Oulussa ja Rovaniemellä. Vaikka hyväksyttyjä tutkintoja tulee, alalle töihin lähtee kuitenkin vain 3-4 kymmenestä tutkinnon suorittaneesta, jos sitäkään. Lisäksi koulutukset on sidottu työttömyyspäivärahoihin – että pääsisi koulutukseen, olisi oltava ensin työtön. Huono tapa hakeutua kurssille on myös, että sinne on hakeuduttava päivärahan menettämisen pelossa – näin koulutetaan niitä joita asia ei kiinnosta, kun taas ne joita asia kiinnostaa, eivät koulutukseen pääse.

Erkin omalla yrityksellä on ainakin neljä jatkajayritystä, joiden perustajat ovat aikaisemmin olleet hänellä töissä. Paljon on myös hyviä työntekijöitä, jotka eivät syystä tai toisesta perusta omaa yritystä. Kynnyksenä ovat maksuvelvoitteet, monimutkaisilta tuntuvat kirjanpidolliset tehtävät sun muut – kunnon kirvesmiestä harvoin kiinnostaa oman yrityksen perustaminen. Tämän vuoksi kaivattaisiin palvelua yksittäisille työntekijöille, ettei heidän itsensä tarvitsisi hoitaa kaikkia mahdollisia yritystoiminnan edellyttämiä paperitöitä. Myös kotitalousvähennyksen hyödyntäminen edellyttää paperinpyöritysruljanssia – moni päättää, että töitä on helpompi tehdä pimeästi.

”Raha on Etelä-Suames. Siälä vanhojen talojen kunnostamisen buumi on kestäny jo parikymmentä vuatta. Naiset on siinä asias aktiivisia – äijät tuloo peräs, kun eivät uskalla vastustaa”.  

Verkoston jäsenten tarinat; Hanna Ranto

VENTELÄ JA SEN EMÄNNÄT

Hanna on Pohjalaistaloverkoston puheenjohtaja, ja hän on mukana verkostossa sekä yrittäjänä - arkkitehdin ja sisustusarkkitehdin ominaisuudessa - että talonomistajajäsenenä. Ventelän talo Jalasjärvellä onkin hieno esimerkki perinteisestä eteläpohjalaisesta rakentamistavasta. Maakirjojen mukaan paikalla on asuttu 1600-luvulta lähtien, mutta nykyisen talon rakennusvuodesta ei ole tarkkaa tietoa. Varhaisimmat vuosiluvut löytyvät piharakennuksesta 1750-luvulta. Perimätiedon mukaan taloa on joskus lyhennetty. Hanna arvelee, että talo on voinut olla alunperin paritupa, josta on myöhemmin purettu toinen tupa pois. "Toisesta päästä on löytynyt vuosiluku 1870-luvulta. Ehkä muutostyöt tehtiin juuri tuolloin".

Hanna alkaa tarinoida talon entisistä asukkaista: "Talo oli ollut tietyllä tavalla pitkään varsinainen naisten talo. 1850-luvulla talossa asui vielä paljon väkeä. 1820-luvulla syntyneellä isännällä oli emäntänsä kanssa seitsemän lasta, ja taloon muutti vielä takaisin hänen siskonsa kymmenen lapsensa kanssa. 1870-luvulla emäntä kuitenkin kuoli, ja lapsetkin olivat jo täysi-ikäisiä. Isäntä meni uusiin naimisiin viisikymppisenä. Talo on varmaan silloin tuntunut aika suurelta, joten perimätieto talon lyhentämisestä siinä vaiheessa kuulostaisi järkevältä. Toisesta avioliitosta syntynyt tytär Alina jäi pitämään taloa vanhempien kuoleman jälkeen. Kun hän jäi leskeksi, oli hänellä kaksi lasta - minun isotätini ja paappani. Alina oli vahva emäntä ja oman aikansa verkostoitumisen esimerkki; kun naapurustosta tuli Ala-Ventelän talo myyntiin, pankinjohtaja vihjaisi siitä ensiksi hänelle. Alina halusi ostaa talon, mutta kysyi kuitenkin mielipidettä pojaltaan eli minun paapaltani. Paappa ei olisi uskaltanut lähteä kauppoja tekemään, mutta Alina teki ne silti".

Kun Alina kuoli, Hannan paappa muutti naapuriin ja rakensi siihen uuden talon. Paapan isosisko Aini jäi Ventelään. Hänen tarinansa on varsin surullinen, sillä hän oli erehtynyt naimisiin huonon miehen kanssa. "Mies ei välittänytkään tuoreesta vaimostaan vaan alkoi heti häiden jälkeen muuttaa yhteistä omaisuutta rahaksi ja käyttää sitä omiin tarkoituksiinsa. Alkoi pitkä oikeudenkäyntiprosessi, jonka päätteeksi avioliitto lopulta saatiin mitätöityä 1950-luvulla. Oikeuden käyminen ei ollut halpaa.  Aini asui yhtä ainokaista huonetta isossa talossa, joka tällä tavoin oli jo edelliseltä vuosikymmeneltä lähtien ollut enempi tai vähempi tyhjänä."

Hanna oli pieni kuusivuotias tyttö siinä vaiheessa, kun hänen vanhempansa alkoivat etsiä omaa vapaa-ajan paikkaa. Erilaisia kohteita käytiin katsomassa, mutta Ventelään lopulta tultiin. "Se oli vahva identiteettijuttu, joka voitti kaikki muut vaihtoehdot. Aini oli kuollut, piha kasvoi nokkosta ja osa talon ikkunoista oli rikki", kertoo Hanna. "Kesä meni katon pesemiseen ja naulojen sekä tapettien irrotteluun, jossa minäkin touhusin mukana. Korjaaminen kävi kuitenkin etätyönä liian raskaaksi. Niinpä myöhemmin silloin jo eläkkeellä ollut kirvesmies Aatos Välimäki tuli mukaan. Hän osasi tehdä vanhaan malliin - oli välillä vähän itsepäinenkin välillä eikä tehnyt aina niin kuin pyydettiin - mutta osasi, ja oli taitava". Hannan äiti kuoli sitten 1980-luvulla, mutta isä asui  eläkkeellä ollessaan Ventelässä aina maaliskuusta itsenäisyyspäivään joulukuulle saakka. "Pimiästä hän ei tykännyt, joten hän muutti kaupunkiin aina talveksi", Hanna muistelee hymyillen. Hanna muutti sittemmin oman perheensä kanssa Oulusta Jyväskylään edesmenneen isän asuntoon ja asuu siellä edelleen. Ventelä on perheen ahkerassa käytössä ja siitä pidetään hyvää huolta - nykyisen emännän ammatti on sille takuuna!   

PANU KAILAN PIENEEN TYTTÖÖN TEKEMÄ VAIKUTUS JOHTI ARKKITEHDIN URALLE

Hanna oli alle kymmenvuotias kun hän tapasi elämänsä ensimmäisen arkkitehdin. Hän oli nykyinen arkkitehtuurin emeritusprofessori Panu Kaila, joka tuolloin työskenteli Ilmajoen Yli-Lauroselassa. Kaila teki Hannaan suuren vaikutuksen. Kailan kirja Pohjalainen talo ilmestyi ja siinä oli myös Ventelän talon kuva. Hannaa hymyilyttää: "Siinä näkyi miten maalipurkki oli mennyt katolla nurin vellikellon katosta maalattaessa ja läiskä levinnyt pitkin kattoa".

Lukion kolmannen luokan aikana joulun jälkeen Hannan ammatinvalinta alkoi kirkastua. Siihen saakka hän oli uskonut opiskelevansa luokanopettajaksi, mutta päätöksen kypsyttyä hakikin opiskelemaan arkkitehtuuria ja pääsi sisään toisella hakukerralla. Oulu oli silloin vaihtoehto numero yksi, koska se oli pinnalla ja näkyi tiedotusvälineissä.  

Valmistuttuaan Hanna teki ensin enimmäkseen julkisia rakennuksia ja kymmenen vuoden ajan liikerakentamista, sitten tuli halu päästä vanhojen talojen pariin. Hän kokee, että "tavallaan juuri Ventelän talo on antanut minulle hienon ammatin. Olen kunnostanut Ventelää ja kiintynyt siihen ja maksan nyt sen tekemää palvelusta takaisin pohjalaistalojen ja muiden vanhojen talojen kautta. Olen palannut takaisin samojen asioiden pariin, mitkä alunperin vaikuttivat ammatinvalintaani. Toki edelleen osaan kaikkea muutakin". Hanna toimii valtakunnallisesti ja on tehnyt erityisesti Keski-Suomessa paljon töitä vanhojen talojen parissa. Kuitenkin juuri pohjalaistalojen parista Hanna toivoo löytyvän nykyistä enemmän töitä. Tällä hetkellä on vireillä yksi moderniin pohjalaistaloon liittyvä hanke - sekä vanhat että uudet kiinnostavat!

ARKKITEHDIN NÄKÖKULMIA AJAN ILMIÖIHIN

Ventelän kauniiksi laitettu porstua.

Arkkitehtina Hannaa harmittaa, että varsinkin asuntotuotanto on etääntynyt melko kauas itse käyttäjästä, joka tulee prosessiin mukaan vasta aivan loppuvaiheessa. Näkövammaisille suunnitellessaan hän huomasi, miten merkittävää on kaikki se, mikä ei näy. Asumisen on tuotava iloa paitsi visuaalisesti, myös arjen sujumisen kannalta. Suunnittelun tehtävänä on helpottaa ihmisten arkea toiminnallisesti. Isojen ja pienten projektien ero on siinä, että pientaloja suunniteltaessa  lopullinen käyttäjä on paljon lähempänä. Hanna pitää kuitenkin myös isoista projekteista ja niiden prosessista. Työn suola onkin juuri siinä, että porukka jonka kanssa työtä tehdään -  käyttäjät ja rakennuttajat - vaihtuvat ja työhön sisältyy aina uusia haasteita ja ratkaistaviksi tarkoitettuja ongelmia. Koko ajan tulee nähneeksi erilaisia työ- ja elämisympäristöjä, joista voi aina oppia uutta! 

Mikä on arkkitehdin työssä hankalaa? Hanna miettii ja vastaa sitten: "Siihen tulee koko ajan lisää hallittavia asioita, mm. jatkuvasti muuttuvat energia-asiat, piirustuskäytännöt ja ohjelmat  - nykyisin ollaan kaukana tussista ja piirustuspöydästä. Määräykset tiukkenevat koko ajan ja tulee uusia tehtäviä, joista osa on hyviä mutta toiset hankalampia. Tällä hetkellä lainsäädännön kehitys aiheuttaa huolta". Tässä välissä tulee pieni hiljaisuus. Sitten Hanna jatkaa: "Kun tietää, mitä on toisaalta hyvä laatu, ja toisaalta mitä nykyiset vaatimukset edellyttävät, pistää ankarasti miettimään onko lopputuloksena terveellinen rakentaminen. Arkkitehti joutuu sovittamaan oman osaamisensa olemassa olevaan lainsäädäntöön, ja tämän vuoksi se huolettaa. Asioita tulisi tutkia enemmän ja koerakentamista tulisi olla pidemmältä ajalta ennen kuin lakeihin tehdään suuria muutoksia – nykyisin energiansäästön nimissä. Kansainväliset ilmastosopimukset velvoittavat ja siitähän tämä johtuu... Mutta jos huoneiden lämpötilaa laskettaisiin yleisesti 1-2 astetta, olisi sillä loppujen lopuksi sama ilmastollinen vaikutus kuin rakennusten eristevahvuuksien lisäämisellä.  Sen sijaan ollaan niin mukavuudenhaluisia, että otetaan mieluummin uusien rakennusmääräysten mukanaan tuomat riskit. Ilmastonmuutos on tärkeä ja vakava asia, mutta kyllä näitä asioita pitäisi osata parantaa jollain muulla tavalla, kuin ihmisten terveyttä riskeeraten!"

"Siirrettävien rakennusten osalta tilanne on pahin. Hirsirakentamisessa yleensä määräykset kiristyvät  edelleen ja se tehdään vaihtoehtona muutenkin vaikeaksi. Kattoon pannaan puoli metriä tavaraa – mutta onko sekään turvallista, kun liikaa eristetään. Entä seinä? Seinän tehtävä on suojata kosteudelta ja tuoda lämpöä. Seinä on ollut meille vuosisatoja turvan symboli. Nyt se onkin riski; siinä on paljon erilaisia materiaaleja ja lukuisia kerroksia, ja koko ajan pelätään mitä sen sisältä löytyy". Hanna hymyilee hieman ilkikurisesti ja lisää: "Lasiseinä näkyy läpi, ja olen alkanut  ymmärtää sen edut. Sen kanssa ei tarvitse miettiä, mitä sen sisältä löytyy, kun se näkyy koko ajan läpi asti". Sitten hän taas vakavoituu: "Seinän koko käsite on muuttunut. Seinään liittyy tänä päivänä paljon erilaisia pelkoja ja laskentakaavioita - mutta liittyykö siihen edelleen mielikuva turvallisuudesta? Vaikka tuossa hiukan heitin lasiseinistä, niin mielestäni seinän pitäisi saada takaisin se arvo, joka sillä on vuosisatoja ollut. Seinä on hieno elementti, johon liittyy erilaisia arvoja, pintoja, värejä – mahdollisuuksia!".

SAVUPIRTTI JA VERSAILLES?

Hanna on tuonut ulkomaisia vieraitaan käymään Ventelässäkin, ja he ovat kovasti ihmetelleet ja olleet kiinnostuneita talosta. Kansainvälistymisestä hänellä on mielessä tutkimukseen liittyviä ajatuksia: "Yleensä vertailu Suomalaisten ja ulkomaisten rakennusperintökohteiden välillä johtaa vertailemaan savupirttiä ja Versaillesia - ja tämä sitten tulkitaan niin, että kaikki elämä täällä on ollut köyhää ja vaatimatonta, kun samaan aikaan Keski-Euroopassa on rakennettu linnoja ja palatseja. Kuva voi hiukan muuttua, kun verrataan keskenään keskieurooppalaista ja suomalaista talonpoikaa, vaikka 1700-luvulla. Eli on selvää, että Keski-Euroopassa aateliset ovat olleet huomattavasti vauraampia kuin suomalaiset aateliset. Mutta elintasoero keskieurooppalaisten ja suomalaisten talonpoikien välillä ei välttämättä ole ollutkaan yhtä silmiinpistävä kuin aatelisilla keskenään. Tämä kielii osaltaan yhteiskuntamme pitkästä tasa-arvoisuuden historiasta. Talonpoikaista rakentamista koskevaa kirjallisuutta eri maista on vaikea löytää, vaikka sitä varmasti on.  Talonpoikaisen rakentamisen tutkimuskaan ei ole maailmallakaan kovin yleistä - mutta sen tiedon jakaminen kiinnostaisi". 

Kerran Japanissa matkaillessaan Hanna kävi Shirakawa-Go -nimisessä pienessä kylässä. Kylän rakennuskanta koostuu olkikattoisista ja jyrkkäharjaisista taloista, jotka nyt ovat UNESCO:n maailmanperintökohteena. Kylä oli autioitumassa, mutta kun se sai kansainvälistä tunnustusta, ihmiset alkoivat muuttaa takaisin. Titteli nosti arvostusta. "Pohjalaistalon kanssa on varsin samanlainen tilanne; kansainvälinen kiinnostus voisi olla meille hyvä asia", toteaa Hanna. "Ammattitaitoa kiinnostuksen herättämiseksi kyllä löytyisi. Agrimatkailu on jossain määrin nouseva trendi maailmalla. Esimerkiksi Italiassa sitä kehitetään, ja voisin kuvitella että talonpoikaisia rakennettuja ympäristöjä löytyisi mukaan verkostoihin, joiden tavoitteena voisi olla tiedon jakaminen ja kohteista kiinnostuneiden matkailijoiden liikkuminen maasta toiseen. Tällaisella toiminnalla voisi olla arvaamattoman myönteisiä vaikutuksia".  

Ventelän kamarin erikoisia seinämaalauksia.

HANNAN ODOTUKSIA TULEVAISUUDELTA

Tulevaisuudelta Hanna odottaa puurakentamisen lisääntymistä, jota hän mielellään on itsekin edistämässä ja tekemässä. "Perinteisesti oppineita ja taitavia kirvesmiehiä minä arvostan. Olen silti alkanut ymmärtää myös puisten tilaelementtien käyttöä, koska ne ovat nykyisten rakennusmääräysten vuoksi mahdollisuus rakentaa kosteudelta turvassa, suojatuissa oloissa, mielellään tutun ja pysyvän työporukan kanssa". Mitä tulee potentiaalisiin yhteistyökuvioihin, niistä Hanna esittää toivomuksensa näin: "Yhteistyö esimerkiksi puusepän kanssa huonekaluihin liittyen olisi mukavaa. Tarvetta olisi myös sellaisille LVI-suunnittelijoille, jotka pystyvät tekemään painovoimaisen ilmanvaihdon edellyttävät laskelmat. Painovoimaista ilmanvaihtoahan ei suinkaan ole kielletty, mutta laskelmat on oltava - ja sellaisten tekijöitä on tavattoman vaikea löytää. Ammattilaiset on koulutettu uskomaan koneisiin ja laitteisiin, eikä vaihtoehtoisiin ratkaisuihin liittyvää osaamista tahdo löytyä. Pohjalaistaloverkostossa sellainen osaaja olisi arvokas ja tarpeellinen lisä, ja verkoston kautta tämän tyyppiselle osaajalle löytyisi myös asiakkaita".